Jäsenrekisteri uusittu – kumppaniksi Membook Oy

Olemme ottaneet käyttöön uuden sähköisen jäsenrekisterin ja liittymislomakkeen hyödyntämällä Membook Oy:n palveluita. Jäsenrekisteriuudistus on osa järjestön kehittämistä jäsenkeskeisemmäksi, kaikkien mainosjakajien ammattiliitoksi. Membook on kotimainen startup-yritys, jonka palvelimia ylläpidetään Suomessa.

Vanhan jäsenrekisterin tiedot on siirretty uuteen jäsenrekisteriin ja jatkossa jäsenet pääsevät itse kirjautumaan rekisteriin itsepalveluperiaatteella.  Jäsenet pystyvät katsomaan ja päivittämään tietojaan, maksamaan jäsenlaskunsa sekä halutessaan irtisanoa jäsenyytensä yhdellä klikkauksella. Nykyisiä jäseniä ohjeistetaan rekisterin käyttöön alkusyksystä. Jäsenrekisteri on mobiiliystävällinen ja käyttö onnistuu vaivattomasti kaikilla päätelaitteilla. Lisäksi jäsenrekisteri mahdollistaa sisäisen viestinnän jäsenille.

Liittymisprosessia on myös virtaviivaistettu ja liittyminen tapahtuu jatkossa yhdellä linkillä ja mm. työnantajien nimet on valmiiksi syötetty lomakkeelle valintaa varten. Liittymislomakkeella voi myös ilmaista halunsa toimia luottamusmiehenä omassa jakeluyrityksessä sekä kiinnostuksensa toimia työnantajan työvälineitä pohtivassa työryhmässä.

Olemme perustamassa työryhmää, jossa mainosjakajat voivat vaikuttaa jakelutyössä käytettäviin työvarusteisiin kuten esim. salkkuihin, liiveihin jne. Kukin mainosjakaja päättää oman aktiivisuutensa tason, mutta haluamme jo liittymisvaiheessa kertoa konkreettisista vaikuttamismahdollisuuksista.

Lähetettyään liittymislomakkeen tiedot, jäsenyys astuu tarkistuksen jälkeen voimaan ja jäsenelle lähetetään jäsenmaksu. Liittymislomakkeelle pääset tästä.